Moi kamut,

mul oli taas halikeikka tänään ja mä pussasinkin oikein yhtä vanhusta kun se kerran teki aloitteen. Kivaa oli, vaik sitä mä en oikein tajuu, miks mä en saa syödä niitä pullan palasia sieltä pöydän alta. Muuten tiedätteks’ te mikä on Turun seudun kolmanneksi suosituin Halibernirotu? Se on espanjanvesikoira. Meitä on siellä kaks kappaletta, minä ja Vola .  Vuoden alussa oltiin toiseksi suosituin rotu, mutta nyt kuulemma joku Bichoni on mennyt edelle.

Muuten: meijän vaari on taas terve! Tikit on poistettu ja haava parantunut hyvin. Päivisin se on aika pirtee ja etenkin ruoka-aikaan tosi pirtee, mutta yöt se nukkuu niin sikeesti, että Hansun pitää aamulla oikein herätellä sitä. Nukkuessaan se ei enää muutenkaan kuule oikein hyvin. Me muut pojat herätään aina saman tien jos jossain jotain mielenkiintosta tapahtuu, mut Memo – se vaan kuorsaa.

Sit mä olen käyny Tokotreeneissä Hansun kanssa. Mun ryhmäs on mun äippä ja sisko kans ja Gimma, mun hyvä kamu ja Rufus ja Retale. Niit mä en tunne nii hyvin viäl, mut kyl nekin varmaan on tosi kivoi.

Mites’ teillä kaverit muuten kotona sujuu? Mulla sujuu tosi hyvin. Meillä porukat ottaa mut ja mun ”harrastukset” tosi kivasti huomioon. Mä satuin nimittäin kuulemaan kun Hansu ja Jari yks päivä jutteli keskenään.
Jari: ”Kävisitkö hakemassa Ohlssonilta uuden kuvaston? Se on ilmestynyt tänään.”
Hansu: ”Sopiihan se. Montako haluat, että tuon?”
Jari: ”Tuo kolme, yksi kirjahyllyyn, yksi autoon ja yksi BOBOlle olkkarin lehtilaatikkoon.”

Nyt mun tarvii lähtee nukkumaan.
 

Jo perinteeksi muodostunut  vesikoiraporukan leiri ylitti taas kaikki odotukset. Janita on ihan huippu myös kouluttajana. Hän osaa päätellä mistä kiikastaa ja osaa kertoa havainnollisesti miten homma saadaan toimimaan. Hän on rauhallinen tsemppaaja, joka saa oppijan onnistumaan!  Videoita on nyt analysoitu edestä ja takaa. Opittavaa on kyllä vielä aika paljon!

Nämä muistan:

• En yliohjaa - pienet, rauhalliset liikkeet riittävät useimmiten!
• Pidän ohjauksissa käden matalalla, en huido!
• Rytmitän oikein, en kiirehdi liikaa - turhaan!
• Yritän olla edes vähän ketterämpi.
• Muistan myös polvet, ohjaan "rennosti", monet ohjausliikkeet lähtevät jaloista.
• Harjoittelen lisää vippausta, opettelen "lukitsemaan koiran käteen".
• Ymmärrän, että rintamasuunnalla todellakin on merkitystä.
• Jaakotus - "peruuta esteelle".
• Muistan myös jarruttaa - myös koiraa, aina ei ole hyvä mennä täysillä.
• Ohjaan, en oleta!!

Tämä viikonloppu jätti jälkeensä myös aimo annoksen innostusta! Ja Vola oli taas ihana .

Tiistaitreenit odottaa huomenna.

Moro!

Se olen minä taas täällä kun kirjoittelen. Päällikkö-tittelistä on käyty keskusteluja, mutta palsta jatkuu ;).

Oon touhunu kaikenlaista. Viime viikolla kävin katsomassa sisko- ja velipuoliani. Pääsin ihan pentulaatikkoon asti ja siellä oli huisin ihmeellistä. Kuvitelkaa, että yks Virtanen niistä ”rääpäleistä” murisi mulle, mutta sekin oli sitten ihan hiljaa kun pääsi nenäetäisyydelle minun kanssa. Tykkäsin niistä oikein kovasti, kuolasin ihan ja se oli Hansusta ja Tarusta vähän huvittavaa.

Ja sitten olen käynyt välillä töissä vanhainkodissa, halattavana. Viime kerrallakin jaksoin reippaasti peräti kolme osastoa. Mammat sanoivat, että olen kaunis ja komia.

Tiedätkös muuten, että meidän Memolta leikattiin kivekset. Se on ollut tosi reipas. Aluksi sitä yritettiin teljetä eri huoneeseen silloin kun me ollaan keskenään kotona, mutta ei sitä mitkään portit ym. systeemit pidättele. Se löytää kyllä keinot murtautua meidän muiden luokse. Minä olen sitä myös lohduttanut.



Eilen olin tokoilemassa. Hyvin meni! He-heh, mua vaan naurattaa, kun Hansu selitti sielläkin totisella naamalla, etten mä osaa vieläkään mennä maahan ja silleen. Oli kuulemma kotona monta kertaa yrittänyt. Hallilla päätin näyttää, että kyllä mä osaan! Musta on vaan kiva juksata ja höynäyttää noita kaksijalkaisia. Ne on joskus niin totisia tyyppejä ;). Ja välillä niin sekasin... Jos mua ei huvita tehdä jotain, niin heittäydyn ihan ”ööksi” ja otan sellaisen ”en ymmärrä” –ilmeen.

No mutta nyt mun täytyykin lopettaa, kun meen tänään Tarun kanssa agilityyn. Jee!

Terveisin,
Juksu-BOBO

Saiskohan tuosta mantrasta taikavoimaa...

Tänään agitreeneissä muutama hyvä valssin paikka, mutta mulla vaan oli tyypilliseen tapaan suunta  ja ajoitus ihan hukassa. Jotenkin onnistun välttelemään valssien harjoittelua. Niistä on kehkeytynyt mulle "ikäviä" ohjauskuvioita, jotka ei ikinä onnistu nappiin. 

Olihan meillä tänään muutama onnistunut ohjauskuviokin. Ja lähdössä oli nyt aavistuksen rauhallisempi fiilis. Siirryin Volan kanssa lähtöön ilman remmiä ja otin pojan sivulle. Tämä näyttäisi vähentävän "venkuroivuutta" kun hihnaa ei kiskota pois enää tuossa vaiheessa. Toisaalta selkeät käskyt rauhoittavat myös.

Muista treenata:

• Putkijarrutus
• Valssit
• Vekkaukset
• Malttia ja tarkkuutta lähtöön
• Ketteryyttä liikkumiseen

Ja viikonloppuna sitten Hitti-Areenalle.

Kivesleikkaus sujui hyvin, mutta kasvain osoittautui todennäköisesti pahanlaatuiseksi. Lääkärin mukaan kasvaimen keskiosa oli kuoliossa, mikä viittaa nopeaan kasvuvaiheeseen ja kertoo kasvaimen aggressiivisuudesta. Kasvain oli kuitenkin silminnähden hyvin rajoittunut, mutta etäpesäkkeitä on saattanut "karata" verenkierron mukana. Surullista. Pitää vaan ymmärtää, että ikää Memolla jo on aika paljon. Nyt elämme päivän kerrallaan ja nautimme jäljelläolevista yhteisistä hetkistä.

Leikkaus ei Memon vauhtia ole ainakaan toistaiseksi hiljentänyt. Eikä töttörö juurikaan haittaa menoa. Portaat sujuvat hyvin ja soffallekin pääsee, kun muistaa hyppyvaiheessa nostaa hiukan päätä. Yritin eilen illalla rajoittaa sohvalle ja sängylle tuloa, mutta tuntuu, että Memolle asiat pitää mennä niin kuin ne ovat ennenkin menneet.  Ihan pakko saada koko ajan olla siellä missä muutkin.  Ja viime yönä sekään ei tuntunut auttavan. Olin tehnyt Memon viereen petin lattialle, mutta siitä huolimatta yö oli levoton ja rauhaton kahteen saakka. Missään ei ollut hyvä, eikä töttörö päässä ollut niin helppo rakentaa "pesäpaikkaa".

Tänään illalla tilanne on ollut paljon rauhallisempi. Ehkäpä kunnon ruoka on auttanut asiaa :). Kurjaa taas huomenna jättää Memoa yksin eri huoneeseen, mutta pakko mikä pakko. Muuten isommat pojat yrittävät parantaa haavat parhaaksi katsomallaan tavalla heti kun silmä välttää.

Ompeleet poistetaan kahden viikon kuluttua. Juokseminen, hyppiminen ja vapaa leikkiminen on kielletty kolmen viikon ajan.

Memo täytti lauantaina 26.2.2011 14 vuotta. Vaari on vielä täynnä elämää: häntä heiluu entiseen malliin, ruoka maistuu, jalka nousee rivakasti ja järjessä ei ole sitten niin mitään vikaa. Leikki ei nyt enää  niin maita, vaikka toisinaan Memo saattaa vielä ottaa lempilelunsa "tiikerin" retuutuksen kohteeksi tai yrittää häärätä mukana  vilkkaiden velipoikien painipeleissä - enemmän kait erotuomarina.

Kävimme viikolla lääkärintarkastuksessa ja terveydentila on ikäisekseen aika hyvä. Veriarvot kohdallaan ja sydän kunnossa. Ainoa huoli on nyt kiveskasvain, joka leikataan keskiviikkona. Samalla poistetaan sinne tänne tulleita luomia. Mutta siitä sitten enemmän ensi viikolla.

Tässä vähän kuvakavalkadia ja sanallista kertomaa kuvien taustalle.

Juhlaillallinen:

- Hei, tää "kakku" elää vielä - hankalaa, kun mulla ei enää ole kaikkia etuhampaita - yritä siinä sitten ikenillä haukata -

"

- No nyt lähti sujumaan, kun mami vähän auttoi - ja isot pojat pois! Nää on kaikki sit mun vaikkei ne olekaan mun lautasella -

- Mamma hei, voiskos tälle mun tukalle tehdä jotain ennen virallisia kuvia -

- No nyt oon komia! -

- Ota vielä yks lähikuva -

- Apuaa, mä en saa henkee, noi jyrää mut  -  onks ihan pakko ottaa yhteiskuva? On, sano mami .

Here we go again!

Emme ole hävinneet mihinkään, hukkasimme vain hetkeksi kirjoittamisen riemun. Mutta ei hätää, kevään myötä tapaat meitä taas vähän useammin.

Bobo aloittelee maaliskuussa tokokurssilla, käy edelleen silloin tällöin halailemassa vanhuksia ja jatkaa Tarun kanssa agilityharrastustaan. Lötköstä löntystelijästä on kasvanut kuulemma oikea agiliitaaja. Ja Vola on Vola edelleen - suurien tunteiden tulkki, suurisydäminen ja herkkä persoona. Iän myötä itseluottamuskin on kasvanut. Ihmisrakas ja avoin Vola toimii myös Haliberninä aina kun kaksijalkaiset vaan ehtivät kuskata tapahtumiin. Agility on kuitenkin se Volan ykkösharrastus. Kilpaura on ollut pienellä breikillä, mutta uskomme Volan kanssa siihen että tauko tekee vain hyvää. Memo viettää eläkeläiselämää: SYÖ, nukkuu ja ulkoilee. Ja yrittää pitää nuorille miehille jöötä - tosin välillä vähän huonolla menestyksellä :D.

P.S. isäntä osti uuden järkkärin, luvassa siis myös paljon uutta kuvamateriaalia ;)

Minä tein sen tänään, lopputuloksena ehkä "koiraurani" upein ohitus, pienellä jalkakäytävällä. En tarvinnut pakotetta, en kieltoa, en edes namia Bobon nenän alle. Vain rauhalliset kehut ja koira seurasi minua herkeämättä kuin suoraan oppikirjan sivulta. Hämmästyin vähän itsekin ja palkkasin kuulkaa koiran varmaan kourallisella ihanaa sydänherkkua ;).

Vastaamme tuli siis bullmastiffi ja vähintään yhtä iso paimenkoira. Koirat kävelivät omistajansa molemmilla puolilla. "Entisessä elämässä" olisin ehkä vaihtanut kadun toiselle puolelle tai vähintäänkin väistänyt sivummalle. Nyt päätin kohdata asiat reippain mielin: "Ei muuta kuin tulta päin". Viestitin Bobolle sanattomasti, että minä johdan tämän partion toimintaa ja minuun voi luottaa.

Joillekin koiranomistajille toisten koirien ohitukset voivat olla helppo juttu, mutta ainakin meillä noiden ohitusten eteen on jouduttu tekemään töitä - vähän enemmänkin. Murkkuikäinen (jos vanhempikaan)  uroskoira ei aina välttämättä ole ihan helppo tapaus. Taidanpa kumminkin pikkuhiljaa uskoa, että asenne ratkaisee - aina,  tässäkin asiassa. Vai olisinko vihdoinkin neljännen koiran kohdalla oppimassa jotain koirankasvatuksesta...tuskin vielä kaikkea sentään. Saan siis kokea onnistumisen riemua jatkossakin.

Hansu

Moi kaikki kaverit!

Syksyllä kuulemma aloitetaan uusia harrastuksia ja mä kuulkaas pääsenkin mukaan ihan uusiin juttuihin.

Kesä on mennyt lähinnä rentoutumisen merkeissä kun on ollut niin kuumaa. Se varmaan onkin rauhoittanut itse kutakin. Lenkit ovat olleet lyhyempiä ja rauhallisempia. Agilitya oon kumminkin vähän harjoitellut kesälläkin.

Hali-Bernien kesätauko on nyt myös ohi ja ollaan jo käyty parissa vanhainkodissa. Kyllä minäkin aika äkkiä muistin miten siellä pitää käyttäytyä.

Sitten pääasiaan, josta jo viime kuulumisessa vähän kirjoittelinkin, nimittäin Jarin salaperäisestä kurssista.  Nyt sen tarkoitus on selvinnyt minullekin. Tai oikeastaan se selvisi jo maanantaina, mutta kun mun kirjuri on ollut pikkuisen kiireinen niin minähän jouduin vähän vartoomaan tämän oman palstani kanssa.  PT ja Hansu kyllä jo ehtivät uutisoida aiheesta ystävilleen, ne kun oli niin innoissaan meidän menestyksestä.

Eli kyse oli Varsinais-Suomen Pelastuskoirien tutustumiskurssista.  Tutustumiskurssiin kuului monta vaihetta: ensin Jari kävi yksin luennolla ja sen jälkeen seuraamassa maastoetsintäharjoitusta, sitten minä pääsin mukaan etsimään ihmisiä maastosta ja lopulta vielä raunioista. Maastosta löysin kaikki kolme piiloista tosi hyvin, mutta kun minulla oli vielä menossa se ”mörkövaihe”, niin en uskaltanut mennä hakemaan niitä namuja heiltä ilman Jarin tukea. Raunioetsintä oli ihan erilaista. Jarille oli jo selvinnyt aiemmin, että siinä radalle on tehty vanhoista elementeistä ja betoniputkista ”tekorauniot” ja niistä me sitten etsitään sinne ”loukkuun” jääneitä ihmisiä. Jälleen löysin kaikki kolme henkilöä!
Viides eli ratkaiseva vaihe oli jonkinlainen ”tottisjuttu”. Minun piti ensin jäädä paikalle ja olla siinä ihan hiljaa sen aikaa kun Jari käveli jonkin matkan päähän ja tuli sitten  takaisin luokseni. Se jouduttiin muutama kerta uusimaan, kun minun peppu nousi ennen Jarin tuloa. En arvannut että se on niin tarkkaa kun paikan silti pidin! (”raati” oli sitä mieltä, että Jari jännitti liikaa). Sitten oli vuorossa seuraamista (ei tosin niin kuin tositottiksessa robottimaisesti jalassa kiinni). Se meni luontevasti. Viimeksi Jari komensi minulle ”paikka” ja käveli jonkin matkan päähän, jonka jälkeen huusi sieltä minulle ”tänne”, tämähän oli pease off cake, Paulan kursseilta tuttu juttu, siellä kaikki jo ihmettelivätkin nopeuttani.

Eli tämän tutustumiskurssin hyväksytysti suorittaminen oli edellytys muille kursseille pääsemiseen. Lopuksi odoteltiin vain "raadin" päätöstä. Ja HIP HEI!
Meidät hyväksyttiin Pelastuskoirien maastoetsintäkurssille!!!

Olimme tosi iloisia, koska Jari on alusta asti toivonut tätä meidän yhteiseksi harrastukseksi, kun Tarun kanssa harrastan tuota agilitya ja Hansu taas harrastaa Volan kanssa agilityä ja meijän ”Vaari 13v”, se harrastaa sohvalla löhöilöä .

Lopuksi vielä kiitos Paulalle ja Tarulle , en usko että ilman heitä me oltaisiin tähän päästy.

Palaillaan kurssin edetessä ja palstan merkeissä muutenkin.

BOBO ja kirjuri Jari
 

Morjens! 

♫ Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä... ♫, mut' tosi kivaa kun välillä vähän sataakin. Tää kuumuus alkaa jo välillä rasittaa meikäläistäkin  vaikka Memo-vaari se meillä kaikkein tiukimmilla on. Tosin se taitaa olla terästä kun tunkee itsensä illalla vielä peiton alle ennen ku nukahtaa. Sen täytyy tehdä kaikki asiat aina samojen rutiinien mukaan - sit' se on onnellinen!

Kesä on mennyt niitä näitä touhutessa eikä mulle kait ole mitään kovin erityistä tapahtunut, paitsi, että mua pisti ampiainen peffaan ja siitä mä olin kyllä tosi kipee. Hansu "valvo" mun kanssa yhden yön kun en pystynyt nukkumaan yhtään, läähätin vaan koko ajan ja missään ei ollut hyvä olla. Antoivat mulle kyllä kyypakkauksesta pari tablettia ja särkylääkettäkin. Parissa päivässä se sitten helpotti.

Ja sit mä pääsin kesälomareissulle PT:n luo. Sain olla siellä melkein koko viikon. Treenasin ja peuhasin Tarun ja Gimman kanssa. On ne kyllä aika kimulit . Mä saan tehdä siellä kaikkea muutakin kivaa, olla sohvalla ja silleen. Nii ja sit se Mikko sano, et se lähettää mut palokuntaan, kun oon kuulemma oikein varsinainen ruiskumestari. No, vähän vaan sumuttelin sohvan kulmaa ja silleen. Ai joo, ja pääsin UIMAAN!! Se vasta kivaa olikin - isojen poikien kanssa. Mäkin oon kyllä jo aika iso, 48 cm.

Kait se syksy sit' kohta tulee. Ainaski omenoit on koko piha täynnä. Mä muuten tykkään syödä niitä. Hansu ei. Eikä haittaa vaikka on vähän raakoja. 

Kohta mäkin pääsen varmaan taas harrastamaan kaikenlaista, ainakin agilitya ja varmaan jotain muutakin. En vielä tiedä mitä, mutta Jari on jollain kurssilla, jonne mäkin pääsen sitten myöhemmin käymään.

Terveisin,
BOBO